Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.05.2012 - 18:16

Pääsimme siirtoon, mutta toinen alkiosta oli mennyttä, oli monitumainen. Tämä kohtuun sijoitettu oli 2-luokan alkio joka oli jatkanut jakautumista viisi soluiseksi. Ja poppaskontit ovat vaikuttaneet, kohdun lima kalvo oli yllätyksekseni 11mm paksu kolmi kerroksinen nyt siirrossa. Muistelisin että aiemmin olisi ollut 7-8mm.

Olen psyykannut itseäni luottamaan että kyllä tällaisella ei top alkiolla voi onnistua. Olen lukenut erikeskusteluita ja galluppeja alkioiden laadusta ja onnistumista. Vaikuttaa sille ettei alkion laadulla ja solu määrällä ole ollut merkitystä silloin kun on tarranut. Joku oli laskenut että eniten plussia on tullut 2-luokan alkiolla jotka ovat olleet neljä tai enemmän soluisia. Joten toiveekkaana lähden ulkomaan matkalle.

Oviksen seurauksena tissit kipeytyvät juuri siirtoon, mutta luulen että tähän syynä on hyvin erittyvä keltasrauhas hormooni jonka lääkärikin totesi. Nyt otan lunkisti ja lähetän rukouksen yläkertaan että jos nyt, sillä nyt on pakkanen on tyhjä.

Toukan toivossa pp0.

30.04.2012 - 19:08

Yeah! Nyt kierto normaalia lyhyempi, nimittäin ovulaatio testiin pärähti plussa kp14 aamuna. Uskon että ovulaation aikaistumisen takan on yksin kertaisesti poppaskonstit ja se että olen lähes joka päivä treenannut/kuntoilut. Soittelin tänä aamuna polille ja siirto tapahtuu torstaina. Joten pyyntö yläkertaan että molemmat huurunenämme kestävät sulatuksen, joka on kieltämättä aikamoinen ihme jos selviävät, kun tähän asti on muut selvinneet.

Nyt olen sitten henkisesti ajatukset jo lomassa, pääsemme ensiviikolla pakoon tätä kaikkea. Aion olla niin kuin raskaus olisi viimeinen ajatus mielessäni ja nauttia. Nautti siitä ettei ole mitään joka muistuttaa siitä ettei meidän perheemme ole lapsi perhe ja että voimme ostaa mitä haluamme kun emme joudu miettimään rahan käyttöä lasten takia.

Joten hiljaa toivoen kohti 1 IVF/ICSIN 2 PAS ja viimeistä tämän satsin siirtoa.

28.04.2012 - 10:04

Nyt on käyty sitten lääkärissä ja odottelen ovulaatiota, jonka pitäisi nyt tulla aikaisemmin kylään mitä aiemmin. Kävin nimmittäin jo 9kp ja yllätys yllätys oikealla oli 11mm foliikkeli ja lima kalvo jo nyt 7mm ja kolmi kerroksinen. Tänään folliikkelin pitäisi olla 19mm ( keskismäärin kasvaa 2mm vrk) ja ovulaatio tapahtuu joko sunnuntainan tai maanantaina. Ainakin ovulaatiotestien viivat ovat alkaneet vahvistua, joten taidan seurailla tuntemuksia ja testailla mahdollisesti illalla uudemman kerran. Tässä kierossa arsenaalina on toiminut foolihapot, monivitamiini, d-vitamiini, 50mg disperiini (omaan paksut veret) ja greippi mehu. Näyttää ainakin näin alkuun toimineen kun nyt oli jo lima kalvo 7mm kun normaalisti on sitä luokkaa kp12 paikkeilla tai jopa siirrossa.

Olen lukenut minidiperiinin käytöstä että se on auttanut niiden ihmisten kiinnittymisessä joilla veret ovat olleet paksut eli hemoglobiini on koholla. Koska kohtu sisältää pieni ohuita verisuonia niin paksu veri ei liiku tehokkaasti siellä, niin disperiini ohentaaverta ja auttaa siten verta virtaamaan paremmin myös ohuissa verisuonissa. Kysyin lääkäriltäni tätä ja hän ei tuumannut asiaan mitään, vaan hoki ettei ole tarpeeksi tieteellistä näyttöä ja ettei särkylääkkeitä pidä syödä turhaan. Sitten seurasin muiden disperiini kokeiluja pas siirtojen aijan ja siellä näytti tapahtuvan. Yllättävän moni tuli raskaaksi juuri näillä kokeiluilla. Joten arsenaali käytössä, menemme seuraavaa siirtoa kohti. Puolisoni on alkanut syödä kansa vitamiineja ja sen seurauksena olemme olleet viime kuukaudet oikeita pupuja. Ja pupuilla aiotaan tämänkin ovulaation aikana, jos mahdollisesti tärppäisi sillä tavalla. Ja kun lääkärimme on kysyttäessä tuumannut että kaikki on sallittua, joten kaikki on sallittua. Nyt ajatukset siitää jo tulevassa pakomatkassa, vielä reilu viikko ja pakomme voi alkaa. Tosin pieni matkalainen on koko tuon pakomatkan ajan mukana ja toivon mukaan saa paremmat mahdollisuudet kun olen vapaalla vailla tressiä ja huolta töiden puolesta. Aion jatkaa poppaskonsteja matkallani, tosin muuten aion elää pahemmin miettimättä koko asiaa...:D

En malta odottaa pakomatkaamme, olen siitä niin tohkeissani etten jaksa uskoa sitä todeksi.

16.04.2012 - 09:14

Tänän aamuna se siis alkoi kiertopäivä 1 eli 44kp muuttui 1 kp. Mahdollinen siirto ehditään sittenkin tehdä ennen meidän reissua...:D Ja aion olla kapina henkinen ja aloittaa minidisperiinin syömisen tässä kierrossa tuon foolihapo ja vitamiinien rinnalla, sillä minun veren hemoglobiini pitoisuus on iso (on pyörinyt 145-179 välillä) ja koska en kuulema kelpaa verenluovuttajaksi atopisen ihottuman vuoksi niin mennään sitten näillä. Olen kuulut että moni on tullut raskaaksi niin ja että paksut veret vaikuttavat kohdun seudun verenkiertoon siten ettei veri kierrä niin hyvin uhuissa verisuonissa. Joten nyt  oten sen keinon käyttöön ja käytän sitä todennäköisesti koko kesän. Aion kesäksi pyytää metroformiini kuuriin myös, jonka pitäisi vähentää insuliinin eritystä ja vauhdittaa painon putoamista. Tuleva siirto ehditään kuin ehditäänkin tehdä ennen matkaamme ulkomaille ja nyt kaikki sormet ja varpaat ristissä, että kaksi viimeistä ekan punktion alkiotamme selviäisivät sulatuksesta, sitten kun heidän aikansa koittaa.PAS (FET) 2 here we come! Jos molemmat selviää meille laitetaan kaksi, joka on iso juttu. Muistan lukeneeni että raskauden todennäköisyys kasvaa aina kahden alkion siirossa. Mutta ulkomailla olessamme aion elää kuin en olisi saanut alkiota matkaan, sillä haluan siellä vaan nauttia pakomatkastamme. Ihanat päivät tiedossa, töitä riittää, lakio siirto ehditään sittenkin tehdä ja kohta olemme myös lomalla.

15.04.2012 - 08:05

Tässä sitä vain odotellaan vuotoa tulevaksi. Torstai illasta tuli hieman tuhrua joten odotin vuodon alkavan kahden päivän sisällä. Vuoto sitten hävisi samana iltana ja muina päivinä sitä ei ole pahemmin sitten näkynytkään. Sain sitten apteekin herkällä testillä roskishaamun(12.4) ja david testeillä olen saanut vain viivapaikkoja tai puhtaita negoja tällä vikolla kokoajan. Tänään sitten lopen kyllästyneenä tartuin apteekin testiin ja se oli puhdas nega testi ajan umpeutuessa. Tissit on vieläkin kipeät, ristiselkä särkyjä on ollut, tosi teräviä kuukautis kipuja, pään syrkyä (voi olla myös migreeniä etovan olo tilan vuoksi). Jos vuotoa ei vieläkään näy huomen aamuna soitan polille ja pyydän saada verikokeita ja ultrauksen. Verikokeissa haluan että ottavat varmuuden vuoksi raskaushomoonninkin. Epätietoisuus vaan on niin raastavaa, mikä minun kroppaani nyt sitten vaivaa.

10.04.2012 - 08:07

Sen aikaisen ovulaation myötä minun kuukautisten olisi pitänyt aikaistua. Ja paskanmarjat se mikään ovulaatio on ollut, sillä tässä edelleen mennään ilman vuotoa. Tissit on olleet kipeät pitkän aikaa, huimannut on, ketutustus on jatkuvaa, naama kukkii kuin joskus silloin teini iässä, elohiiriä löytyy ja alamahasärkyäkin on ollut, mutta ei niitä prkl  kuukautisia. Turhauduttaa, ketutta ja ahdistaa. Taisi käydä niin että meillä jää tuo viimeinen pas tästä IVF/ICSIstä ensi syksyyn. Tein varmuuden vuoksi testinkin apteekin omalla testillä ja sain testi ajan sisällä viivapaikan joka ei ollut edes ns. oikeassa kohdassa. Polille soittelin jo viime viikolla niin sanoivat että odottele kierto pitemmän kierron mukaan ja viikko siihen päälle. Noh sitten kyllä sanon ettei kannata enää soitella viikonpäästä kun ei hoitoa päästä kumminkaan tekemään ennen meidän ulkomaanmatkaa. PRKL! Miksi elämä on näin epäoikeudenmukainen. Nyt on mieli niin maassa, niin maassa ettei tosikaan.

29.03.2012 - 08:47

Tämä kulunut aika, mikä on kulunut viime lääkäri käynnistä, on saanut minut kamppailemaan itseni kanssa. Osa minusta on valmis antamaan periksi ja toinen osa ei. Olen saanut niin paljon surua ja epätoivoa kantaa näiden hoitojen aikana, mutta tieto siitä että rakaus on mahdollinen saa minut jatkamaan.  Ainakin voin sitten sanoa että olemme kaikin keinon yrittäneet ja jossitteluille ei jää sitten tilaa.

 

 

Kuinka korjaan särkyneen sydämen?

 

Kuinka korjaan tämä elämän,

joko tuntuu valuvan kuin hukkaan.

Kuinka poistan tämä pimeän,

joka kaiken peittää tuhkaan.

Kun toivo herää ja hengittää,

sen tuuli kylmä pois puhaltaa.

Silloin epätoivo jo kengittää,

hevosta usljasta ja mustaa.

Toivoimme itsellemme lasta,

rakkaudemme hedelmää.

Mutta kait se ihme olisi vasta,

jos ei tyhjäksi sylime jää.

 

Kuinka korjaan rikki menneet unelmat,

haaveet ja toiveet.

Kuka päätti elämämme kudelmat,

eikä antanut väriä loimeen.

Kuinka korjaansärkyneen sydämen,

joka lasta toivoi niin.

Koeka saimme menetyksen,

suru kätkeytyy sydämiin.

 

Tekijä: Toukan toivossa

18.03.2012 - 16:48

Me ei sitten päästä tässä kuussa 2 PAS:iin. Lääkäri kertoi perjantaina ettei löydä enää edes niitä 7mm folleja mistään ja että kohdunlima kalvo on luteeni vaiheessa eli ovulaatio on mystisesti tapahtunut, vaikkei mulla ollut edes johto foliikkelia ja kaikki piti hoitaa lääkkeillä. PIstelin sitten ruhaan ja heitin n.100e taivaan tuuliin. Sen lisäksi että rahaa meni turhaan joudun odottamaan seuraavaan kiertoon joka on Huhtikuussa. Eli vajaan kahden viikon päästä pitäisi meikäläisellä täti tulla kylään jälleen kerran. Mystitstä kyllä miun kierto olisi vain 25kp pitkä joka ei voi olla mahdollista. Aion testata 16kp uudelleen ovulaatiota, mutta en usko että kuukautiset alkaisi siltikään 25kp aikoihin.

Kun oma kroppa petää lääkkeistä huolimatta on usko koetuksella pahemman kerran.

15.03.2012 - 10:34

Vierailuni tarkastuksessa meni ja tällä kertaa me tehdään lääkkeellinen kierto, sillä johto follia ei ollut näkyvissä. Vain kaksi reilun 7mm kokoista joita sitten lähdettiin kasvattelemaan perglyn pistoksella. Huomenna olisi taas tarkastuskäynti ja nähtäisiin onko pistoksista ollut mitään apua.

Koska nyt on lääkkeellinen kierto en edes usko että tästä tulisi lasta meille, koska suosivat niin paljon enemmin luonnollista kiertoa. Toiseksi 70% pakastetuista alkioista kestää sulatuksen ja meillä oli pakkasessa 3 ja nyt olisi vuorossa kahden viimeisen siirtäminen, kun yksin pakastettu selvisi sulatuksesta viimeksi. Joten jotenkin luottamus siihen että nämäkin kestäisivät sulatuksen on hyvin pieni. Tuntuu turhalle yrittää, mutta nyt haluan saada tämän alta pois jotta voimme hoitoja jatkaessa aloittaa ICSI 2. Olen aloittanut foolihapon syömisen jotta munasoluni vahvistuisivat ja olisivat parempi laatuisia sitten seuraavalla kerralla. Myös muut vaihtoehtoiset jutut kiinnostavat.

Ajatukset ovat nyt hyvin negatiivisia mitä se ei ole ollut vähään aikaan. Mieleen hiipii kysymys siitä mikä suunnaksi jos emme sittenkään saa lasta hoidoista huolimatta.

Keskustelin lääkärin kanssa myös PCOS:istani ja hänen näkemyksen mukaan laihduttaminen on ollut se joka on korjannut munasarjojani, eikä tuulimuna. Tuulimunasta hän kertoi että se yleensä johtuu kromosoni virheestä eli ne samat solut joista muodostuu istukka pitäisi muodotua sikiö. Jakautumis vaiheessa on sitten tapatunut virhe ja sikiö ei ole muodostunut.

-7kg olen saanut sitten viime syksyn puntarilukeman ja se tuntuu positiiviselle. Nyt sitten jatketaan terveellisten valintojen tekemistä jatkossakin jotta painon puotus jatkuisi yhtä hyvänä.

29.02.2012 - 08:11

Testi päivän (pp14) tulos aamu pissistä on nega. Odotinkin jo sitä. Olo on jotenkin tyhjiin imetty. Seuraavaan kiertoon voidaan kuulema tehdä heti uusi PAS joten ensi kuussa taas kokeillaan, mutta kun vikat alkiot on sitten pakkasesta käytetty olen politauon tarpeessa. On tämä vaan aina niin rankkaa rumbaa. Ajattelen että ensi syksynä aikaisintaan aloitamme uudelleen sitten 2 icsin merkeissä. Samalla ajatukset ovat pyörineet siinä että jos 3 IVF/ICSIN jälkeenkään meillä ei ole lasta, mitä me teemme. Kai me sitten hyväksymme sen tosiasian että me ei vaan saada sitä omaa lasta ja lopetamme hoidot. Sillä täällä ei ole yksityisi klinikoita joista hoitoa saisimme oma kustanteisesti.

Alkaa toivo olla hyvin vähäinen onnistumisien suhteen hoidoilla, koska tuo kato kävi sitten ICSIstä huolimatta. Mutta kaikkemme olemme yrittäneet ja painoa puotan kunhan haavani olen taas nuollut.