Huomenna olisi aika taas polille. Menen keskustelemaan meidän mahdollisuuksista ja siitä onko se oikeasti mahdollista normaalisti vai kohtalon ivaa. Sillä lasta on yritetty jo viisi vuotta. Koska jos lapsi olisi luonnollisin keinon tullakseen niin eikö se olisi jo tänä aikana tullut. Emmekö ole oikeutettuja haluamaan ja yrittämään lasta myös tieteen keinoin, vaikka emme ole vielä 30-vuotta? Sille se vain välillä tuntuu kun kuuntelee lääkäreiden puheita.

Viime aikoina on mieleen hiipinyt ajatus siitä että tämä on pysyvää. Että me emme tule saamaankaan ikinä lasta. Osa minusta hyväksyy sen mutta osa suree syvästi koko ajatusta. Enkelimme laskettu aika lähenee ja tuntuu että se vetää taidokkaasti, vaivihkaa, mieltä maahan.