"Tätiä" odotellessa on ajatukset palloilleet  paljon. Sain apteekkarilta yllättävää tietoa buranasta, sitä ei kannata syödä edes jos yrittää tulla raskaaksi. Siispä vilahdin nettiin lukemaan asiasta ja totesin että meid'n perhe lopettaa kyseisen aineen mussuttamisen ja alamme käyttää panadolia sen sijaan. En tosin löytänyt tietoa siitä kuinka pitkään kyseisen aineen syöminen vaikuttaa näihin mahdollisuuksiin.

Kuukautisten alettua varaan sitten polille taas aikaa ja alamme tikuttaa ovulaatiota. Ostin läjän ovulaatiotestejä, mutta luulen että joudun ostamaan niitä varmaan vielä lisää jotta sen oviksen bongaan varmasti. Paino puolella olen jämähtänyt sinne 90kg ja alkaa turhauduttaa kun se on ollut siinä nyt kuukauden päivät. Mutta luulen että muutosta tulee tapahtumaan nyt vielä enemmän kun olen vannonut itselleni suosivani salaattia tästä lähtien paljon paljon enemän kuin aikaisemmin.

Kyselin lääkäriltä meidän icsin mönkään menosta ja hän epäili että olisi tapahtunut labrassa virhe tai sitten ne litkut joissa sukusolut ovat olleet eivät ole olleet sitä parasta laatua (On kuulema laadunvaihteluaja aineissa vaikka tuottaja olisi sama). Joten toivon ettei kyseinen tule enää toistumaan meidän kohdalla uudelleen.