Nyt kun kevät alkaa voimistua jo koivuihin alkaa vihdoin ilmaantua pienenpieniä lehtiä koen kesän kaipuuta. Vaikka pidänkin keväästä ja talvesta, mutta nyt tuntuu että kesä vie kyllä voiton kaikista vuoden ajoista. Kait se jountaa juurensa peruskoulun kesäloman alusta tämä tunne etä kesällä on niin vapaa olo. Tai sitten yksin kertaisesti siksi että viihdyn enempi ulkona kesällä. Ja kun olisi jo oma talo ja piha niin viihtyisin vieläkin enemmän.

Tämä viikko on ollut niin kiireistä aikaa kouluhommien kanssa etten ole joutanut murehtimaan lapsettomuutta. Edelleenkin pelkään sitä että piakkoin syntyvä tuttava piirin lapsi saa minut pelkäämään itseäni. Olenko valmis kohtaamaan pienen viattoman lapsen ja toisten autuuden kun heitä on onnistanut. Vai hajoanko kyyneliin heti kun näenkään tämän.

Huomaan että meidän parisuhteessa pessimisti olen minä. Joskus se tuntuu kurjalle kun toinen ei ymmärrä että miksi ja eikä näe asioiden toisellekkin puolen. Olen kasvattanut itselleni kuoren josta johtuen puolisoni on sanonut minulle että olen toisinaan niin kova etteihän ymmärrä sitä. Mutta tunnen että jos en vedä tuota kuorta päälleni silloin kun minuun koskee hajoan palasiksi.

Odotan kesää koska tiedossa on silloin muutto ja alkaa se vuoden aika jolloin minä eniten nautin kaikesta. Aurinko, tuulen humina lehtipuissa, ruohontuoksu ja taivaan sininen väri. "Aaaaa kesän lapsi mä oon..."....