Jälkivuoto on lakasi viime viikon lauantaina. Nyt on ensimmäisiä päiviä kun en ole itkenyt asian vuoksi, mutta tiedän että tulen saamaan asian tiimoilta itku kohtauksen vielä joskus. Tiedossa olevat sukujuhlat jännittää koska tiedän että paikalle tulee ihminen joka ei osaa olla ilkeilemättä ikinä. Saas nähdä mitä muuta kivaa huomauttelemista ja letkauttelua hän keksi tällä kertaa. Hän on ihmisiä jolle puhun harvoin omista asioistani, koska hänellä ei ole yhtään tilanne tajua tai huomaavaisuutta toisia ihmisiä kohtaan. Olen yrittänyt hukuttaa ajatukseni opiskeluun ja kesätöiden hakuun. Myös harrastukset ovat olleet suuri apu. Nyt odotam vain niitä hemmetin kuukautisia, joiden pitäisi olla tulossa, ainakin eilisen valko vuodon määrästä arvioiden, 2 viikon kuluessa. Jokseenkin pelottaa ottaaa puhelin ja soittaa polille, en vain ole saanut itseäni tekemään sitä vaikka tiedän että pitäisi. Painoni on tippunut nyt siitä mitä se oli silloin neuvola käynnillä, peräti 2 kg, joka on yllättänyt. Tosin olen yrittänyt hallita itseäni etten alkaisi popsimaan ruokaa suruuni, koska se vain pahentaa asioita. Olen ehkä ensimmäisen kerran sallinut itselleni surra asiaa niin pitkään kun sitä tarvitsen. Huomaan joskus aina puhuvani itsekseni meidän enkelille että minulla on häntä ikävä ja pyydän häntä tulemaan pian luoksemme. Se on helpottanut asian käsittelemistä. Onnistuin maanataina laittamaan pois silmistä vihdoin vauva aiheiset kirjat, lehtiset, läpyskät ja ultrakuvat. Ennen sitä en ole uskaltanut koskeakkaan niihin, kuin jotain tautia peläten.