Kävimme seksuaaliterapeutin luona puhumassa hoidoista ja se oli oikeasti hyvä. Koin että hänen luonaan olisi pitänyt käydä jo aiemmin.  Saimme tietoa hoidosta ja sen kulusta sekä saimme kertoa omia tunteitamme näiltä kuluneilta vuosilta ja ennen kaikkea miten olemma matkan aikana muuttuneet. Keskenmenon jättämä jälkikin tuli pintaan ja koin että voin vihdoin hengittää vapaasti. Minulla on oikeus tuntea niitä tunteita jota tunnen, eikä kenelläkään ole oikeutta tulla hurskastelemaan siitä mitä en saisi tuntea. Siinä hetkessä ehkä tajusi miten paljon me olemme jo puolison kanssa kestäneet tätä kaikkea ja miten paljon se merkitsee meille molemmille. Surun jakaminen yhdessä ja toisen potkiessa toista kun toinen haluu jo luovuttaa on ollut valtavat vaikutukset.

Viikonloppuna löin sittten mummotuspiikin ja maanantaina alkoi tulla oireita eli toisen puolen munasarjaa särki hieman illalla. Toivon todella ettei tämä ole sitten tällaista särkyä joka ikinen päivä sinne asti kunnes tulee ultra ääni 0. Joka on vasta marraskuun puolivälissä. Tuntuu oudolle ajatella että kun alkio laitetaan kohtuun että olen jollain tavalla raskaana jo siinä vaiheessa. En saa vaan sitä menemään päähäni. Jotenkin odotan että tässäkin hoidossa on samat onnistumisen prosentit kuin inseminaatiossa vaikka näinhän ei ole.

Nyt vain pitää kokeilla miten siivet kantaa ja heitäytyä tähän hoito muotoon täysillä! Emme anna vielä periksi!