Nyt puntari näyttää illoisesti sitä että olen alkanut saada kiinni kesän aikan kertyneitä kiloja ja olisi enää 2 kg jäljellä niin olisin siinä missä olin enne ulkomaan matkaa, mutta pudotan painoa vielä senkin jälkeen. Päämääränä on 85kg jonka jälkeen toinen tavoite on 75kg (jotta mahdun takaisin kokoon 40). Ensi viikolla on myös ICSI2 suunnittelu käynti ja tällä kertaa kaikki muna solut tullaan ICSaamaan. Vielä ei ole varmaa mennäänkö pitkällä vai lyhyellä kaavalla, toivon vain että valitun hoidon myötä kehittyisi parempia muna soluja. Liikuntaa olen lisännyt roppa kaupalla, jotta PCOS pysyisi edes jotenkin hallinnassa ja mahdollisesti vähnisi entisestään. Toivon todella että tämän elämäntapa remontin myötä munasolujeni laatu paranisi huomattavasti.
 
Olen ollut nutrilett dietillä tai oikeastaan osa nutrannut eli syönyt nutrilettiä, mutta illalla saatanut syödä tonnikala-kananmuna-salaattia tai jotain itse tehtyä kevyttä keittoa ja salipäivinä proteiini juomia ja proteiini patukan. Tämä siksi että paketissa lukee ettei nutrilettin kaltaisen kuurin aikana saisi harrastaa raskasta liikuntaa. Tähän löysin selityksen eräästä nettikeskustelusta jossa sanottiin että kun keholla ei ole hiilareita joita polttaa lihaksissa se alkaa hajottaa rasvavarastojaan, mutta jos tuo tarve ottaa nopeasti kasvaa alkaa keho syödä omia lihaksiaan ja se ottaa sen sieltä mistä saa esim. vaikka sydämmestä. Ja vaikka olen osa nutrannut on paino tipunut 1,5 viikon aikana jo melkein -3kg (painoin aloittaessani 94kg). LIikumista olen tehnyt 2,5 viikkoa. Uskon että kun kaksi viikkoa on täynnä on tuo 89kg hyvinkin mahdollinen tavoite jo silloin. Olen sallinut yhden herkku päivän itselleni eli päivän jolloin syön mitä haluan ilman että mietin montako kcaloria se mahtaakaan sisältää.

Pitäkää peukkuja että tästä on hyötyä tulevaan hoitoon.