Olo on kuin olisi hauraalla jäällä, en uskalla toivoa mitään ja silti tarkkailen oireita kuin jäätä jonka päällä kävelisin. PP3 asti olen kärsinyt menkakivuista jotka sittne olivat paljon voimakkaampia neljänen ja viidennen päivän kohdilla. PP6 meni pääsäryn merkeissä ja lieväman menkka kivun kourissa. Seitsemäntenä kävin pitkän tauon jälkeen salilla ja se tuntui hyvälle kunnes illalla sain muutaman mojovan krampin ja on alkanut vaivata sellainen kostea fiilis että koko ajan valuu jotain alas (ihan kuin pissi pääsisi housuun, mutta sitä se ei ole kun tulee emättimestä). Kahdeksantena piinapäivänä sitten oli edelleen lievää menka kipua mutta aamulla tissit tuntui sille kuin joku olisi hakannut niitä edellis yönä, molempia särki ihan kunnolla. Heiluttelimme useamman viikon tauon jälkeen peittoa ja ihmeekseni totesin etten saanut normeja vatsa krappeja joita tulee aina enne kuukautisia seksiä harrastellessa. En myöskään tuntenut kohdun nipukkaa kun pistin luget paikoilleen ja sama on homma tänä aamuna. En tiedä vielä onko se hyvä merkki vai ihan normaali tässä vaiheessa kiertoa. Ja ai niin nyt alkanut maha toimia, olin koko alku viikon ummetuksen vallassa. En uskalla toivoa mitään vaan hoen koko ajan että tää johtuu lugeista tää johtuu vain lugeista. Olen jopa visuaalisoinut testin teon tuloksen ja joka kerta se tulee aina negatiivisena vaikka kuinka toivoisin positiivista. En vain uskalla toivoa, sillä en halua joutua siihen tunne ryöppyyn kun sitten tulos onkin negatiivinen. On nämä hoidot niin raastavia...

Olen katsonut hiljaa toivotut-dokumenttia nyt useamman kerran läpi lyhyelle aikaa, jotenkin se lohduttaa ja paljon. Emme ole yksin surumme kanssa.

Toukan toivossa & pp9